Koronaviruksesta johtuvat toimenpiteet Joensuun Uimaseurassa

Valtioneuvosto linjasi torstaina 12.3.2020 koskien yleisötapahtumien järjestämistä Suomessa Koronaviruksen(COVID-19) aiheuttaman tartuntaepidemian johdosta. Yli 500 henkilön yleisötapahtumat perutaan 31.5.2020 asti. Lisäksi alle 500 hengen yleisötilaisuuksien perumiseen valtioneuvosto antoi vahvan suosituksen.

Tästä johtuen PERUMME TÄLLÄ TIEDOTTEELLA KAIKKI 13.-15.3.2020 JOENSUUN UIMASEURAN TOIMINTAAN KUULUVAT RYHMÄT SEKÄ TOIMINNOT. Tähän kuuluvat perheuintiryhmät, uimakouluryhmät, vesiralliryhmät ja uinnin sekä uimahyppyjen valmennus ja harrasteryhmät.

Valtioneuvoston päätöksen johdosta myös Suomen Uimaliitto linjasi, että KAIKKI SUOMEN UIMALIITON alaiset kansalliset kilpailut ja ottelut perutaan 31.5. asti henkilömäärästä riippumatta. Tämä tarkoittaa JoUSn kohdalla sitä, että kilpailukalenteri uinnin sekä uimahyppyjen kohdalla tyhjenee ajalla 13.3.-31.5.2020. Tähän siis kuuluu myös Pieksämäellä uitavat Savon Mestaruusuinnit tulevana lauantaina 14.3.2020

Seuraamme koronatilannetta ja THL:n ohjeistuksia sekä Uimaliiton ohjeistuksia nyt viikonlopun yli.

Kurssitoiminnan sekä valmennustoiminnan jatkoaskelista tiedotetaan seuran nettisivuilla sekä MyClubin ja Whatsappin kautta MAANANTAINA 16.3.2020.

13.-16.3 välisenä aikana kysymyksiin vastaa valmennuspäällikkö Juha Turunen
juha.turunen@jous.fi
+358 44 0881907

Alla vielä ohjeistus ja neuvoja koronavirukseen liittyen:

JOS OLET VIERAILLUT EPIDEMIA-ALUEELLA, TULEE HARJOITUKSISTA OLLA POISSA SEURAAVAN KAHDEN VIIKON AJAN.

Jos epäilet koronavirustartuntaa
Jos olet matkustanut epidemia-alueella (tarkista epidemia-alueet THL:n verkkosivuilta) ja sinulle tulee äkillisen hengitystieinfektion oireita kuten kuumetta, yskää ja hengenahdistusta 14 vuorokauden kuluessa alueelta paluun jälkeen, toimi näin:

Soita aina ensin Siun soten Päivystysavun numeroon 116 117 tai omalle terveysasemallesi. Saat ohjeet hoitoon hakeutumiseen. Älä hakeudu hoitoon terveysasemalle tai yhteispäivystykseen ennen soittamista.

Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.

Paras tapa suojautua tartunnoilta ja ehkäistä niiden leviämistä: pese kädet ja yski oikein
Koronavirus aiheuttaa hengitystieoireita, jotka muistuttavat influenssaa. Tämänhetkisen tiedon mukaan virus leviää pääasiallisesti pisaratartuntana lähikontaktissa. Siksi on tärkeää pestä kädet hyvin sekä opetella yskimään ja aivastamaan oikein.


Torstaina 12.3.2020

Joensuun Uimaseura Ry.